Ja paikkahan on jo viime vuodesta tuttu VPK:n Paviljonki, jonka vehreä etelärinne suorastaan vaatii seurakseen retkivilttiä ja eväitä. Houkuttele kaverit ja vähän tuntemattomammatkin kuokkimaan niillä parhailla pöperöillä.
Saaristolaiskori:
* Saaristolaislimppua
* Tuorejuustolevite (hakattua ruohosipulia, sitruunaa, tilliä, suolaa, mustapippuria)
* Lohta (savustettuna/loimutettuna)
* Marinoituja silakoita
* Etukäteen grillatut lammasmakkarapalat, sipulihilloke ja survotut puolukat
* Punajuuriomenasalaatti
* Mummon kurkut (Ohuet kurkkuviipaleet, sokeri, suola, etikka, tilliä ja napakka ravistus)
* Lettukääröt (Tuoreita mansikoita sekä mintunlehtiä sekä valmista pursotinkermaa)
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Esiintyjälista tiedossa

VPK:n Palviljongilla jo harjoitellaan ahkerasti ja musiikki raikaa pihamaalla. Huomenna Se päivä sitten on. Esiintyjälistakin on jo tarkentunut ja musiikki-ilottelusta vastaa tänä armon vuonna: SeaSide Music Talen-kisan voittaja Noora
Soininen, Timo Rainio, Jari Myöhänen, Jere Pensikkala, ja Jukitsu Hyytiä sekä Tex Turpeinen.
Vakoilukäynti paviljongin puskissa tuotti toivottua tulosta. Saimme urkittua, että ohjelmistoon on eksynyt mm. Ismo Alangon ja Whitney Houstonin tuotantoa. Kahden tunnin sitkeän sisseilyn helmenä saimme todistaa myös huikeaa Sankari-kitarointia, josta huomenissa pääsee nauttimaan aivan koko yleisö.
torstai 2. heinäkuuta 2009
Hanki lippu ennakkoon ja säästät
Matkailutoimisto sekä Ugin teatterin torivaunu on nyt varustettu 8 euron hintaisilla ennakkolipuilla. Teatterin vaunussa voit samalla nauttia vaikka kupposen kuumaa kahvia. Toki lippun voi lunastaa entiseen malliin vielä portiltakin (10 euroa).
Tilaa:
Kommentit (Atom)